Tarina Suolasillistä

Ajattelin naputella vähän pidemmän kaavan kautta Sillin pukuprojektista. Mä oon monesti ollut Asagin sidekick ja siksi olikin kiva tehdä se haastavampi puku silliparivaljakosta. Puvusta löytyi vain yksi promootiokuva, joten lähtökohdat olivat vähän kehnot. R.O.H.A.N.:ssa on runsaasti erilaisia armoreita, ja tässä kuvassa oleva armori oli sopivasti Pluion Secret Armor, eli pelatessa aivan mielettömän vaikea löydettävä. Aluksi jopa ajattelin pelaavani R.O.H.A.N:ia niin kauan, että onnistuisin saamaan itse kyseisen armorin. Onneksi en yrittänyt. Internetin ihmemaailmasta löytyi yksi pelaaja, joka oli onnistunut saamaan kyseisen armorisetin sattuman kautta kolmen vuoden (!) aktiivisen pelaamisen jälkeen. Ihana ihminen otti omasta hahmostaan joka kulmasta screencappeja ja lähetti mulle, ja sen jälkeen kaikki helpottui huomattavasti. Asagi löysi netistä myös jonkin taikaohjelman, jolla pystyin purkamaan tekstuureja suoraan pelistä; tällä tavoin eri kappaleiden suhteuttaminen toisiinsa oli helpompaa. Tästä tuli kuitenkin hieman ongelmia, sillä eihän tuollainen 2D-tekstuuri istu kenenkään päälle. Tehtiin sitten koekappaleita, hieman lisää koekappaleita ja sit vielä muutama koekappale.

Silli ja Sillin huikeat kintut. Ei oo mulla ihan samanlaisia.

Mietin kauan, mitkä työtavat ja materiaalit sopisivat Silliin parhaiten. Oon aina ollut puvuntekijänä teknisesti hyvin tarkka, mutta mun on vaikea kokeilla uusia, korkealentoisia ideoita tai työtapoja. Käytän mielelläni vanhoja, hyväksi havaittuja kikkoja ja pysyn aika tarkasti mukavuusalueellani. Varsinkin viime vuosien aikana tekemäni puvut ovat pukuompelun näkökulmasta hyvin tehtyjä, mutta niissä ei ehkä enää ole ollut kovin yllättäviä tai kekseliäitä ratkaisuja. Tässä on hyvät ja huonot puolensa, ja moni olisi tehnyt Sillin aivan eri tavalla kuin minä tein. Alusta asti oli selvää, että puvun materiaalit pohjautuisivat tekonahkaan eivätkä perinteisempiin proppimateriaaleihin, koska halusin puvusta mahdollisimman hyvin liikkuvan. Monet asiat tekisin tänä päivänä eri tavalla, mutta kokonaisuutena Silli on ollut huima oppimisprosessi.

Koko projekti lähti liikkeelle Sillin lantioarmorista. Tykkään aina aloittaa puvut suurimmista osista, koska silloin puku näyttää edistyvän nopeammin. Armori oli aika työläs, ja ajattelin, että tekemiseen saattaisi tuhrautua parikin kokonaista työpäivää. Kolme viikkoa myöhemmin lantioarmori oli edelleen keskeneräinen. Kaikki armorissa olevat kuviot on tikattu koneella ja lopuksi viimeistelty permanenttitussilla. Tekonahka-applikaatioiden reunat olivat vähän nuhjuisia, joten niiden viimeistelyyn kokeilin mustaa kynsilakkaa. Armoriin kuuluvat valkoiset läpikuultavat osiot tein sifongista. Sellaisenaan ohutta tekonahkaa ei voinut tikata, vaan jokainen tikattu kappale tuettiin paksummalla tekonahalla venymisen välttämiseksi. Lopuksi lantioarmorin vyötärölle piti vielä ommella muutama muotolaskos.

On siinä parit tikkaukset. Kuva: Tapio Matikainen

En ollut koskaan aiemmin tehnyt omilla mitoillani bodya. Ensimmäinen koekappale saikin kunnian olla elämän rumin vaatekappale. Jostain omituisesta syystä olin tehnyt koekappaleen ylijääneestä keltaisesta fleecestä. Body istui huonosti ja oli paikoitellen liian pieni ja näytin se päälläni ylipainoiselta pääsiäistipulta tai vaihtoehtoisesti köyhän miehen (todella köyhän) pornotähdeltä. Tästä on olemassa kuvamateriaalia, mutta se ei koskaan milloinkaan tule näkemään päivänvaloa.

No ei näyttänyt tältä.

Aluksi puvun pohjakankaana oli käytössä Asagin vanhan Scout-kankaan jämät. Ihan hieno kangas, mutta ei sopinut tähän hommaan joustamattomuuden vuoksi. Tein ensimmäisen version bodysta prinsessasaumoilla, mutta ei sekään auttanut. Tein bodyn ja puvun muut tummansiniset osat valmiiksi ja ne jäivät komeron nurkkaan kuukausiksi. Vuodenvaihteessa kävin Eurokankaassa ja löysin sieltä täydellisen, paksun tummansinisen lycran. Minuutin harkinnan jälkeen päätin tehdä kaikki aiemmin ompelemani osat uudelleen paremmasta kankaasta. Ylimääräinen vaiva kannatti, ja puku toimi uudella kankaalla paljon paremmin. Taas oli intoa jatkaa projektia.

Worblaa olin käyttänyt aiemmin pienemmissä jutuissa, mutta kokonaisen rintapanssarin tekeminen oli uutta. Worbla on kätevää tavaraa, mutta ei missään tapauksessa sovi kaikkiin käyttötarkoituksiin. Aluksi tein rinta- ja selkäpanssarin lisäksi Worblasta myös olkapanssarit sekä kauluksen. Sovituksessa armorit olivat epämukavia ja kolisivat toisiaan vasten koko ajan. Skitissä piti pystyä liikkumaan hyvin, joten armoritkin menivät uusiksi. Ainoastaan rinta- ja selkäarmori olivat lopuksi Worblaa, ja kaikki muu tikattua tekonahkaa, joka sai lisäryhtiä hattukovikkeesta.

Kiiltävä silliarmori. Kuva: Hanna Hyttinen

Sillikorvat jäivät vähän harmittamaan, koska olisin halunnut tehdä omat lateksikorvat, mutta se homma kaatui omaan mahdottomuuteensa. Ehkäpä mä vielä kokeilen tätä uudelleen. Lopulta korvat valmistuivat ohuesta softiksesta ja läpinäkyvästä muovikankaasta, jotka kiinnitettiin toisiinsa läpinäkyvällä silikonilla. Samaa tekniikkaa käytettiin myös selkäevässä. Lopputulos maalattiin akryyli- ja lasimaaleilla sekä koristeltiin kohovärillä. Mulla olisi ollut iholiimaa korvien kiinnittämistä varten, mutta koska Sillillä oli lacefront-peruukki ja sitä varten peruukkiteippiä, kokeilin kiinnittämistä teipillä. Pysyivät turhankin hyvin. :’D Lepatin korvien kanssa lauantai-iltana Sibbetalolta hotellille hirveässä tuulenmyräkässä. Korvien irrottaminen olikin sitten toinen tarina, ai hitto. Mutta jos kenellekään tulee eteen mitään iholle kiinnitettäviä härpäkkeitä, irtokorvia-, -neniä tai –päitä, niin peruukkiteipillä pysyy varmasti!

Eväni mun. Kuva: Emilia Lahtinen

Sillin korkkarit löysin jo aikaa sitten Tampereelta Kaunotar ja Kulkuri –second hand-putiikista parillakympillä. 15cm:n piikkikorot olivat yllättävän mukavat kävellä. Uusi tuttavuus oli lisäksi varpaiden suojaksi tarkoitetut balettipehmusteet: http://www.footlight.fi/jelly-toes-bun9106/tuote-134.html Cossikengät harvoin ovat niitä kaikkein mukavimpia, eli jos yhtään epäilyttää, niin moni tanssitarvikeliike kauppaa erilaisia balettitossuihin tarkoitettuja varvas- ja päkiäsuojia. Tää on ainakin kätevä tuote, eikä oo edes kertakäyttöinen. Samasta osoitteesta saa myös maailman parhaita sukkiksia.

Halusin Sillin kohdalla minimoida maskeeraamisen määrän, eli ompelin bodyyn siniset lahkeet ja tein kynsikkäisiin siniset sormenpäät. Hanskoihin liimasin irtokynnet (ja samalla myös hanskat omiin kynsiini, koska kynsiliima oli aika järeää tököttiä). Maskeerausta itsessään olisi kannattanut harjoitella enemmän, koska siihen tuhraantui hirveästi aikaa ja varjostukset jäivät melko pliisuiksi. Käytin maalailuun Kryolanin tavallista vesiliukoista sinistä ja valkoista ihoväriä ja huulipunana oli metallinsininen eyeliner. Kulmakoristeet olivat foliota.

Naaman korjailua sekä laiton alkoholimainos. Kuva: Matias Tukiainen

Mulla olisi ollut myös siniset mesh-piilarit, mutta menin tumpelona hukkaamaan ne juuri ennen conia (jo toistamiseen, eivätkä ole vieläkään paljastaneet olinpaikkaansa).

Sillin pääkotsa oli ehkäpä mun lempiosani koko puvusta. Tikkasin kotsan kasaan samalla tekniikalla kuin muutkin kappaleet, mutta tekonahkojen väliin heitin joskus taannoin Tallinnasta löytyneen heräteostoskankaan, eli superkiiltävää violettia vinyyliä. Sävy natsasi hyvin armorin violettiin lasimaaliin ja olin tosi iloinen voidessani käyttää noin törkeää kangasta johonkin oikeaan käyttötarkoitukseen.

Sillin kaavoittaminen oli kamala työrupeama, koska kaikki kappaleet piti kaavoittaa vähintään neljään kertaan (+ koekappaleet, mutta ei mennä siihen), koska applikoin kaikki kuviot suoraan kaavapaperin läpi, ja eihän tuollaisessa hommassa paljon todistusaineistoa jää. Jokainen kuvio toistui samanlaisena myös nurjalla puolella, ja oikominen ei tullut kysymykseen, eli taas tikattiin vähän lisää, reunustettiin kuvioita permanenttitussilla ja lakattiin kappaleiden reunoja.

Pääkotsa, korvat ja kaikkea muuta krääsää. Kuva: Hanna Hyttinen

Sillimela oli ensimmäinen EVA-foamista ja Worblasta tekemäni proppi. Ensimmäiseen versioon tein pohjan puupahvista ja yksityiskohtia paperclaysta vain huomatakseni, ettei lopputuloksesta tule läheskään niin tasainen kuin haluaisin. Taas koko homma uusiksi, ja tällä kertaa eri materiaaleilla. EVA-foamia en ollut käyttänyt koskaan aiemmin, ja sitä varten hankin halpisdremelin Clas Ohlsonilta. Propin karkeat muodot sai veisteltyä mattopuukolla, mutta sen jälkeen saikin dremelöidä tuntitolkulla. Askartelu aloitettiin anoppilassa omakotitalon takapihalla (jos teillä on mahdollisuus suorittaa dremelöintivaihe ulkona, tehkää hyvät ihmiset niin), mutta koska viiden tunnin session jälkeen homma ei ollut edes puolivälissä, hommaa piti jatkaa Helsingissä, ja tällä kertaa kylppärin lattialla. Suosittelen suurella lämmöllä hengityssuojainta, vaikka se parransänki onkin aika vekkuli. :c EVA-foamin ollessa riittävän tasainen, päällystin koko propin Worblalla. Lopputulos ei vieläkään ollut kovin tasainen, mutta oikeastaan rosoinen pinta teki sillimelaan kivan korallimaisen fiiliksen. Hups?

Siinäpä se olis. Kuva: Hanna Hyttinen

Tulipas päivitykselle mittaa. Tykkään itse lukea yksityiskohtaisia päivityksiä ja vertailla omia tekotapoja muiden omiin, joten ehkä joku toinen saa tästäkin jotain irti.

Kalannaama. Kuva: Kyuu Eturautti

Tätä on vähän kyselty, eli sanotaan nyt täälläkin, että Silli ei matkusta Lontooseen, vaan korkeintaan ensi vuoden Frostbiteen. Haaveilen lumisesta photoshootista, jos ensi talvelle nyt lunta saadaan. Mulla on uusi vekkuli skitti-idea ja sitä varten uusi hahmo, mutta odottelen vielä vahvistusta Lontoosta, onko valitsemallani hahmolla hyväksyttävää osallistua. Jännittävää!

Suolasilli Desuconissa

Huh, olipa viikonloppu. Bloggaaminen on vähän jäänyt, mutta eiköhän tämä vielä henkiin saada. Asagi teki mulle myös hienon uuden leiskan, Hanna Hyttiselle kiitos kuvasta!

Viikonloppu meni tosiaan Desussa. Tästä tulee melkoinen wall of text, mutta nää on mulle tärkeitä ja haluan varmasti palata näiden pariin jälkikäteen, koska NIIN HIENOA. Ensin ajattelin lätistä esityspuolesta ja vähän myöhemmin puvusta, koska voi apua miten pitkä projekti tää on ollut.

Alkuvuodesta tökin hieman erästä vanhaa puvunraatoa, joka oli ollut kesken jo kolmisen (!) vuotta. Nopeimmat varmaan arvaavat, että kyseessä oli sama rytökasa, josta laitoin aiemmin pari vanhaa in progress –kuvaa. Ajattelin kokeilla, josko puku haluaisi tänä keväänä valmistua ja laitoin deadlineksi huhtikuun lopun. Jutut etenivät hyvin ja heitin ilmon sisään ECC-karsintoihin. Jokainen pidempään pukuillut hyyppä tietää, että ennen conia toivoisi aina ylimääräistä viikkoa puvun viimeistelyä varten. Tää oli oikea kovan onnen puku, jonka kohdalla kaikki jutut tuntuivat epäonnistuvan koko ajan. Huhtikuun lopulla kaikki olikin jo hyvällä mallilla, mutta viimeiset nepparit ommeltiin silti vasta Desu-perjantaina hotellilla. Hohhoi. Kannatti varautua.

Tekeillä oli siis Female Dekan mmorpg-pelistä R.O.H.A.N. Online. Puku oli itse asiassa ensin paricosplay Asagin kanssa, mutta koska jäin koko ajan nysväämään yksityiskohtien kanssa, projekti siirtyi ja siirtyi. Ajatus on tosin edelleen olemassa, ja Asagin pukukin on puoliksi valmis. Ehkäpä me saataisiin ensi vuoden Frostbiteen fiini sillikaksikko, olisi aika hienoa photoshootata noita lumihangessa!

Silliprojekti oli epätavallinen, sillä vaikka hahmo oli paricosplayn muodossa päätettykin jo aiemmin, niin ECC-juttujen kehittely lähti skitistä, ei hahmosta. Kuinka outoa ja kuinka jännittävä lähestymistapa! Suomessahan cosplayskene on aikojen alusta asti ollut hyvin pukukeskeistä, ja ihmiset ovat aina panostaneet mieluummin pukuun kuin esitykseen. Vasta viime aikoina tässä on näkynyt jotain muutosta. Maailmalla asiat ovat useimmiten aivan päinvastoin, ja kuuleman mukaan esim. Tanskassa pukuprojektit aloitetaankin usein skitistä eikä hahmosta.

Toki asiat eivät ole mustavalkoisia, ja jokaisesta maasta löytyy varmasti niin puku- kuin esityskeskeisiä harrastajia. Multa löytyy pukuompelijan paperit ja vuosikausien ompelukokemus, joten on aika luonnollista, että itselleni on luontevaa painottaa enemmän pukuun kuin esitykseen. Oon aina ollut hirvittävän lavakammoinen ja ajatuskin esiintymisestä yksin isolla lavalla on puistattava. Siksi olikin virkistävää lähestyä cosplayta kokonaan erilaisesta näkövinkkelistä. Xenoblade-skittimme Asagin kanssa oli kehno ja mietin Traconin jälkeen esiintymistä ja skittejä muutenkin. Samalla tavalla ei voisi jatkaa ja halusin tehdä jotain erilaista. Usein Suomessa nähtävät skitit ovat taisteluskittejä; suuri miekka, ylväs hahmo ja näkymätön vihollinen. Taustalla on hurjaa musiikkia ja kliimaksin kohdalla tehdään jokin hieno miekanheilautus. Tällaisiahan monet skitit ovat, ja olen itsekin käyttänyt monesti samaa turvallista kaavaa. Olisi kiva saada yleisö nauramaan, joten päätin näyttää keskaria jo niin monesti nähdyille kliseille.

Mmorpg-hahmoille on vaikeaa tehdä skittejä, koska voi olla, että hahmolla ei ole luonnetta lainkaan ja kaikki mitä hahmosta saadaan irti, keskittyy taistelutekniikoihin. Mmorpg:itä on lisäksi netti pullollaan, joten kukaan yleisöstä ei tunnista juuri sitä sinun hienoa hahmoasi, eikä näin ollen ymmärrä, mitä yrität kertoa monimutkaisilla draamakuvioilla. Niinpä oikeastaan kaikki mitä mulla oli Sillin kanssa, oli soturin ulkonäkö ja hieno miekka. Soturit ovat varmaan hurjia ja mättävät kaikkia turpaan, joten ehkä tällaisen stereotypian voisi heittää johonkin muuhun ympäristöön. Telkkarista puskevasta roskasta joka toinen on nykyään kokkiohjelma, ja Hell’s Kitcheniä katsoessani viimein sytytti. Oon joskus taannoin katsellut Youtuben ihmemaailmasta sellaisia taideteoksia kuin Black Metal Cookies ja VeganBlackMetalChef. Erityisesti jälkimmäiseen kannattaa tutustua, on aika kipeää matskua. Tässä vaiheessa alkoivat olla jo huippuelementit käsissä. Mopo meinasi vähän karata käsistä, kun tajusin, että voisin käyttää taustanauhana Linkin Parkia, tuota kaikki 90-luvun lapsosten rakastamaa angstimusiikkia, jota on menestyksekkäästi käytetty noin kymmenentuhannen masentavan AMV:n taustaörinänä (oikeasti tykkään vanhasta Linkin Parkin tuotannosta hirveästi, siihen liittyy hurjasti nostalgiaa). Sitten vain kaikki ideat exceliin ja hautumaan aivojen perukoille. Suosittelen lämpimästi kaikille, sillä hyvätkin ideat paranevat entisestään, kun ne kirjoittaa ylös ja mietiskelee niitä myöhemmin uudelleen. Silliskitti kehittyi kuukausien aikana paljon ja kaikki pienet jipot lisättiin exceliin. Samalla tuli karsittua joitain ei niin hyviä juttuja pois. Alun perin skittiin kuului kaksi kananmunakennoa, jotka piti nuijia hajalle nyrkkiraudalla (<3), mutta lavaharjoituksissa ylimääräiset jutut päätettiin jättää viime hetkellä pois.

R.O.H.A.N.:ssa Dekanien yksi taistelutekniikka on avata kaksiteräinen miekka kahdeksi pienemmäksi miekaksi. Tämä oli juuri se tyhmä teatraalinen miekkahömpötys, minkä halusin ottaa skittiin mukaan. Teippasin toisen lyhyemmän miekan varteen muovisen vispilän; leivonnasta tuli aika paljon dramaattisempaa. 8D

Miekkani on vatkulini. Kuva: Tytti Levänen.

Isi oli mun henkilökohtainen lavastevastaavani. Pienessä kerrostalokaksiossa ei yllättäen ole tiloja suurten vanerilavasteiden rakenteluun, joten otin koiran mukaan, hyppäsin junaan ja suuntasin Pohjanmaalle. Iskä innostuikin rakentelusta ja yhdessä kasattiin mulle Uuni. Halusin Uunista suuren ja uhkaavan, joten käytimme tummaa vaneria ja rautakaupasta löytyi musta takorautainen ripa uuniluukkua varten. Silli oli aivan täynnä juuri tällaisia, pieniä yksityiskohtia, ja sen takia ehkä tykkäänkin siitä niin paljon. Uunin alareunaan tehtiin vielä erilliset lankut, joihin kiinnitettiin pyörät, joten Uunin liikuttelu oli vaivatonta. Tässä vaiheessa pakattiin keskeneräinen Uuni autotalliin odottelemaan matkaa Helsinkiin ja palasin itse Lilin kanssa kotiin (Lili viihtyi mummolassa erinomaisesti, vaikka saikin pahanpäiväisesti turpaansa meidän vanhemmalta kissalta).

Lili on meitsin koira. Kuva: Mio Mäkijärvi.

Helsingissä odotteli uusi työurakka, sillä olin saanut päähänpinttymän juuri tietynlaisesta kiviuunista; koko Uunin etuosa tulisi päällystää pyöreillä softiskiekoilla. Jokainen pieni softiskiekko maalattiin ja sävytettiin Uuniin sopivasti ja samalla ehdin katsoa Alien-boksin kolmesti läpi. Lopputuloksesta tuli aika hieno! Uunin roudaaminen Lahteen olikin sitten ihan toinen tarina, sillä tuon kokoluokan hökötystä ei junassa rahdata. Olen paritkin kaljat pystyssä Katrille, joka lähti Lahdesta Helsinkiin kuskaamaan mua ja Uunia. Lahdessa Uunin kasaaminen oli vielä oma hommansa, koska mukana oli ainoastaan perusruuvari. Perjantain lavaharjoitukset olin onnistunut missaamaan, joten mun ekat harjoitukset olivat vasta lauantaina.

Kaunein Uuni ja hurja leivontahetki. Kuva: Nyymix.

Parhain Mansi jeesasi mua taustanauhan kanssa ja sain esitykseeni hienon alkuspiikin, jolla voisi alkaa hienompikin tarina. Sisääntulo oli hirveän tärkeä osa esitystä, sillä se oli oikeastaan ainut kohta, jossa pystyin tuomaan jotain alkuperäistä tietoa hahmosta yleisölle. Perinteisesti saduissa asiat toistuvat kolmesti, joten päätin käyttää samaa kikkaa omassakin esityksessäni; ensin kipattaisiin munat kulhoon, sitten kaadetaan jauhot perään ja lopuksi sekoitetaan koko soosi ja isketään se Uuniin. Skitit ovat usein liian pitkiä ja melkeinpä aina vähemmän on enemmän, joten halusin pitää esityksen mahdollisimman simppelinä. Rauhallinen taukomusiikki kakun paistumisen aikana oli ideana otettu suoraan Heavy Metal Cookies –videolta, mutta luettavaksi lehdeksi löytyi onneksi tuore Kirkko & kaupunki, jonka moni oli ilokseni huomannut. :D Munakellon soidessa surkea palanut kakku tuli uunista (pahvia, liisteriä ja spraymaalia, maailman kevyin lavaproppi). Kirsikaksi kakun päälle (höhö) olin laittanut tummaa leipää, joten valmiin kakun maistaminen lavalla onnistui oikeasti.

Kirkko & kaupunki. Kuva: Nyymix.

Skittiä oli mietitty paljon ja kuuntelin lyhyen taustanauhani (01:57min) läpi viimeisen kuukauden aikana päivittäin lukuisia kertoja. Tämä ehkä kertoo, kuinka paljon hermoilin esityksen takia. 8D Lauantain lavaharjoitukset menivät pieleen aivan täysin ja hermot olivat riekaleina, koska esitystä ei ollut voitu harjoitella Uunin kanssa. Tekniikkapuoli pelasi onneksi hyvin, haluamani simppelit valokikkailut toimivat ja savuakin saatiin lavalle. Parin harjoituskierroksen jälkeen Miro kävi vielä tsemppaamassa mua ja antamassa viime hetken vinkit; pitää saada vihaa ja energiaa esitykseen ja hauskaa täytyy olla. Esiintymisvuoroni koittaessa oloni oli kuin pikkulinnulla, jota ollaan potkaisemassa pesästä alas. Jotenkin sain itseni kasaan, ja esitys olikin paras, mitä olen koskaan vetänyt. Heittelin tavaroita lavalla kuin heikkopäinen ja jauhopussin kohdalla onnistuin melkein kaatumaan. Mua ei oo varmaan koskaan pelottanut niin hysteerisellä tavalla. 8D Kiitos ihan hirveästi Aksulle assaroinnista Uunissa sekä kaikkia lukuisia mammoja, jotka siivositte lavan mun jäljiltäni. <3

Nyt kyllä lähtee lapasesta. Kuva: Strikewell Photography.

Esityksen jälkeen vetäydyin backstagelle chillailemaan. Mä olin vetänyt skittini niin hyvin kuin olisin ikinä missään yhteydessä pystynyt, no regrets. Kisoja varten haluan tehdä aina niin hyvän puvun, että menestyminen olisi mahdollista. Kolme vuotta saman projektin kanssa tekee sut kuitenkin aika sokeaksi kaikille sun pukusi hyville puolille ja sä tiedät tasan tarkkaan, missä kaikki virheet ovat ja mitä kaikkea voisi tehdä vielä paremmin. Mulla ei oo sanoja, miten hyvältä ensimmäisen sijan saaminen juuri tällä puvulla tuntui. Yksi kuva palkintojenjaosta kuitenkin tiivistää aika hyvin fiilikset.

Onni. Kuva: Tytti Levänen.

<selfrant>Mä oon aina tottunut olemaan se porukan lyhyin tyyppi, ja mun hahmoni ovat aina olleet söpöjä pitsityttösiä. Joskus sitä kuitenkin haluaisi kokeilla jotain muuta, jos vain uskaltaisi. Silli ei missään tapauksessa ollut mulle sopiva hahmo, en näytä lähimainkaan samalta ja parhaimmillaankin lopputulos näyttää todennäköisesti melko pliisulta. Silli on kuitenkin hirveästi sellaisia asioita, joita mä haluaisin olla. Mä olen ihan hirveän onnellinen, että sain juuri tällä puvulla hirveästi hyvää palautetta niin puvusta kuin esityksestäkin. Elän tällä kaikella mannalla monta kuukautta eteenpäin ja säilytän nää kaikkia hienot asiat mun aarteinani.</selfrant>

Joten edelleen, ISO KIITOS kaikille Desun tuomareille, yleisölle, matkan varrella mua tsempanneille ja ehkäpä eniten Akille, joka on jaksanut potkia mua perseelle koko tän projektin ajan. Ehkä tästä entrystä on myös iloa jollekin, joka askartelee oman skittinsä kanssa.

Syksyn kuulumisia ja in progress -höttöä

Tänä vuonna syksy on ollut varsin tuottoisa, mutta ei niinkään cosplayn osalta. Traconin jälkeinen aika on täyttynyt opiskeluilla ja töillä, enkä ole halunnut ottaa mitään deadlinellista hommaa niskaani noiden lisäksi. Viime keväänä opinnot eivät jaksaneet kiinnostaa yhtään, mutta nyt sain jostain kaivettua motivaatiota ja oon jopa edellä aikataulusta. Musta tulee ilmeisesti jonain päivänä henkilöstöjohtamisen tradenomi. AMK-opinnot eivät sovi mulle lainkaan, voi nyyhky. Tilastomatikasta tosin tuli yllättäin mun lemmikkiaineeni.

Cosplayskene viettää muutaman kuukauden hiljaiseloa, ja itse kullakin on vähän aikaa ladata akkuja. Pari pukua olisi itsellä kesken ja muutama suunnitteilla, mutta tapahtumia en ole uskaltanut lyödä lukkoon. Melia oli mun näkökulmastani aivan hullun suuritöinen, ja tuntuu vieläkin, ettei jaksaisi aloittaa mitään monimutkaista sen jälkeen. Kirjoa tosin voisin! Olisi mukavaa, jos keksisi jonkin hauskan kirjontaprojektin.

Nää in progress -kuvat ovat jo pyörineet lärvissä, mutta laitetaanpa tännekin. --->

Tuossapa olisi tuollaisia, lanne- ja rinta-armoria. Ovat syöneet tekonahkaa, sifonkia ja kaikkien rakastamaa Worblaa. Harmi, ettei tähän pukuun saa millään yhdistettyä kirjontaa, kiinnostuisin tästä ehkä uudelleen. Kyllä tämä joskus valmiiksi tulee.

Onhan noita suunnitelmia. Gurren Lagannin Nia on mulle hirveän tärkeä hahmo, ja vasemmanpuoleinen versio olisi tosi kiva toteuttaa. Joskus lolitajutut kiinnostivat hieman enemmänkin, mutta nykyään omat kuteet ovat tylsän klassisia. Olis kivaa vaihtelua!

Shin Sekai Yori on uusi tuttavuus, ja mielestäni aivan hemmetin hyvä sarja. Jokin casual-tyylinen puku olisi muutenkin hyvä olla olemassa (mulla ei ole yhtäkään), ja Saki on aivan ihana.

Ei tosin paineita mistään, pukuja ehtii tehdä sitten, kun inspiraatiota löytyy. Joululoma näyttäisi ainakin varsin rennolta, oon toiveikas. :}

Making of: Melia Antiqua

Wall of text ja paljon kuvia tiedossa! Photoshoottikuvia ei ole vielä, mutta ehkä näillä pääsee alkuun. Tampere-talon lasiseinät sopivat Xenoblade-kuviin tosi hyvin. Ensimmäinen kuva on Tapio Matikaisen ottama, muut omiani.

Melia oli hyvin poikkeuksellinen cosplaypukuna, koska puvun mittasuhteista ei pitänyt tinkiä aivan hullun paljon. Mitä enemmän epämääräisiä armoreita, vaatekappaleita ja muuta roinaa, sitä varmemmin on tehtävä omia muutoksia pukuun, halusi tai ei. Harva meistä on edelleenkään animehahmon muotoinen. Isoimmat muutokset piti tehdä lähinnä hameen pituuteen (tai lyhyyteen) sekä lantioarmorin sivuprofiilin, joka ei vain onnistunut lukuisista yrityksistä huolimatta. Mulla oli hyvät referenssikuvat (kts. alempi postaus), joka sisälsi etu-, taka- sekä sivuprofiilit puvusta. Etu- ja takakappaleen onnistuessa erot näkyivät sivuprofiilissa, ja kun sivukappaleen sai yhdenmukaiseksi, etu- ja takakappale näyttivät törkeiltä. Kurja sai siis luovutusvoiton multa.

Tykkään Worblasta, kuten moni muukin cossaaja. En kuitenkaan koskaan lähtisi tekemään siitä kokoarmoria, mikäli haluan liikkua, hengittää ja muutenkin conittaa puvussa. Siksipä Meliankin armorit on pääosin rakennettu tekonahalla päällystetystä retkipatjasta ja ainoastaan pienempiä osia, esim. rintapanssari sekä olkapanssarit, on tehty Worblasta.

Tällaista lätinää, sitten kuviin. --->

Lavakuvaa Tretalta ennen karsintoja.

Olen aika kädetön stailaamaan peruukkeja, ja Melian peruukki oli aivan hirveä projekti. Aluksi halusin peruukkiin lisää paksuutta ompelemalla kuitunauhaa useisiin eri kerroksiin alkuperäisten kuitunauhojen väliin. Sitten tehtiin taakse keskijakaus ja ommeltiin vähän lisää kuitunauhaa. Kuvista ei erotu kovin selkeästi, mutta Melialla on ohimoilla letit. Ylös nostetut hiusmallit ovat muutenkin vaikeita toteutettavia, ja lopulta letitys aloitettiinkin takaapäin ja viimeisteltiin eteen hiuslaitteen alle. Melian hiusrullat on tehty liimaamalla silikonilla kuitunauhaa kirkkaaseen pakkausteippiin, jonka tukirakenteena on ohutta rautalankaa. Hiuslaite on niellyt softista, gessoa ja maalia.

Rintapanssari! Kupit ja rintakappaleen pohja on tehty Worblasta, mutta koska lopullinen muoto ei kaikista yrityksistä huolimatta miellyttänytkään, koko roska on viimeistelty paperclaylla, gessolla ja maalilla. Kaulakoru on softista, samaten kaikki armorin kohokuviot. Vatsakappaleen pohja on paksumpaa softislevyä, joka on päällystetty tekonahalla ja tikattu kuviot päälle. Rasteilla on merkitty kohdat, joilla rintapanssari oli kiinni lantiopanssarissa. Alaosassa on neljä nepparia ja takana pätkä tarranauhaa. Myös kaulakorun kiinnitys boleroon hoitui tarranauhalla. Koko rintapanssarin pohjana oli vanhat rintsikat, joihin rintapanssari oli ommeltu kiinni. Suosittelen tätä lämpimästi muillekin, jos haluaa tehdä mukavan rintapanssarin.

Bootcoverien reunoilla oli tuollaiset kauniit lärpäkkeet. Edelleen softista, maalia, kohoväriä ja koristemurikoita. Ohuet suirulat ovat materiaalia nimeltä fantasy film, tosi kevyttä ja sopii hyvin tuollaisiin keijun siipiä muistuttaviin osiin. Oli myös yllättävän kestävää, kaikki pysyivät ehjinä koko conipäivän ajan. Hame on vihertävää, karmeaa keinonahkaa (löytö Tallinnasta) ja vaaleat helmakoristeet on tehty hyötykäyttöön ryöstetystä vahapöytäliinasta. Hameen kiinnitys etupuolelta tarranauhalla. Lisäksi hameeseen on ommeltu moneen kohtaan leveät tarranauhat lantioarmorin kiinnitystä varten.

Lantioarmori, lemppariosani koko puvusta~. Kaavoitus oli aivan perseestä, ja monet koekappaleet nakkasin menemään. Päämateriaalina tekonahalla päällystetty retkipatja, pienemmät kappaleet tekonahalla päällystettyä softista. Kaikki kohokuviot taasen softista ja kohoväriä, sisäpuolella samat kuviot. Lantioarmori oli äärettömän helppokäyttöinen, sillä kiinnityksenä toimi ainoastaan hameessa olevan leveät tarranauhat. Kun armori oli kerran asetettu paikoilleen, riisuminen onnistui avaamalla ainoastaan hameen etupuolella oleva tarranauha. Sinisillä rasteilla merkitty jälleen nepparikiinnitykset, joihin siis liitettiin lantiopanssari.

Lisäkuvia lantioarmorista. Bongaa takakappaleen hirveä naama, armori irvistää.

Olka-armorit, työnimenä vyötiäiset. Tosi raivostuttavat valmistaa. Tein ne viime vuonna jo valmiiksi vain huomatakseni, että mittasuhteet eivät toimi lainkaan. Uusi yritys, ja lopputulos oli yllättävän kiva. Vyötiäisen sisempi osa on mukavuuden vuoksi retkipatjaa, muuten kappale on valmistettu Worblasta. Kiinnitykset hoituivat tarranauhoilla sekä pistolukoilla. Vyötiäiset olisivat varmaan pysyneet pelkillä tarranauhoillakin, mutta pelasin varman päälle ja laitoin pistolukkokiinnityksen hauiksen ympäri sekä boleron olkasaumaan. En tiedä, oliko se tarpeellista, mutta lavalla oli ehkä hieman varmempi olo. Ohuet luirukappaleet ovat aiemmin mainittua fantasy filmia.

Käsiarmorit! Kaksinkertaista tekonahkaa, kyynärpään pyöreissä kappaleissa tukirakenteena lisäksi retkipatjakiekot. Koristetikkauksia, kohoväriä, koristemurikoita ja tekonahkakanttausta.

Bolero! Mustaa tekonahkaa, hihat mustaa lycraa. Takakappaleen applikoinnit sekä kanttaukset valkoista tekonahkaa, hopeinen kauluskappale softista, gessoa, kohoväriä sekä koristemurikoita. Olkasaumoihin merkitty olka-armorien kiinnitystä varten tarranauhat sekä pistolukot. Etukappaleen kiinnitys tarranauhalla.

Bootcoverit, mun murheenkryynini. Ohuempi materiaali olisi voinut toimia paremmin, nyt lähdettiin retkipatjalla tähänkin. Kaikki kappaleet on päällystetty tekonahalla, jonka jälkeen koko roska ommeltiin kasaan käsin. Polvien sivuille tulevat epäloogiset kiemurakappaleet pysyvät muodossaan paksun rautalangan voimin, jota varten on ommeltu kuja kappaleen sisäpuolelle. Bootcoverin lopullinen muotokin vähän mietitytti. Etuosa on tehty yhtenäisestä kappaleesta, ja jos tekisin mokoman uudestaan, halkaisisin sen keskeltä ja hieman kaventaisin sitä. Saisi kurja putkilo vähän muotoa itseensä. Koekappaleenhan olisi voinut tehdä tästäkin. :F

Sit vieressä mun uskolliset Vagabondin nilkkurini, ansaitulla viimeisellä matkallaan. Nuo eivät edes ole talvikengät, mutta käytin niitä lähes ympärivuotisesti usean vuoden ajan. Suutarilla kävivät ainakin viiteen otteeseen. Viimeisellä reissulla suutarikin nosti jo kätensä pystyyn, kengissä ei enää ollut ehjää materiaalia korjattavaksi asti. Päätyivät siis vielä cosplaykengiksi, eikä mulla todella ole koskaan ollut noin mukavia cossikenkiä. Maalaukset nahkamaalilla, hyvin pysyi!

Jyvänä pohjalla lörttötrikoot. Kaunis ilmestys, kuten yleensäkin mikä tahansa venyttämätön lycravaate. Kuviot tekonahkaa ja maalaukset tähänkin nahkamaalilla. Hiihtarilenksut lahkeissa helpottivat kovasti elämää.

Tällaista! Toivottavasti tästä oli jollekin hyötyä, itse ainakin tykkään kovasti lukea making of -postauksia pukujen eri vaiheista. :3

Tracon & WCS

Ehkä on ihan hyvä, jos vähän kirjoittaisi Traconia auki jo tässä vaiheessa. Kuvia ei valitettavasti vielä tässä vaiheessa ole, mutta ehkä seuraavaan postaukseen. Ei viitsi hätistellä kuvaajia heti conin jälkeen.

Osallistuttiin Akin kanssa WCS-karsintoihin! Ajatus tästä lähti jo vuoden -11 Traconissa, mutta koska matkalle on osunut kaikenlaista, osallistumaan päästiin vasta nyt. Hahmoina olivat Xenoblade Chronicles -pelin Shulk ja Melia, äärettömän rakkaat hahmot. Erilaisia pukuja löytyy pelistä aivan tuhottomasti, meidän omat olivat alla olevat versiot:

Pukuja tehtiin puoliaktiivisesti parin vuoden ajan (tuona aikana tosin pari muuttoa sekä häät vähän hidastavina tekijöinä), kesällä sitten pitkään ja hartaasti. En muista, että koko kymmenvuotisen cosplayharrastukseni aikana olisin tehnyt mitään noin vaativaa samanlaisella hullulla panostuksella. Puvut valmistuivat kokonaan Traconia edeltävänä torstaiyönä, mikä oli kerrassaan ainutlaatuinen tilanne; puvut tapaavat jokaisella kerralla jäämään viimeiseen yöhön, riippumatta siitä kuinka aikaisin ne on aloitettu. Perjantain ja lauantain välinen yö saatiin siis oikeasti nukkua, mitä luksusta.

Mä olen hirvittävän lavakammoinen yksilö, mutta kisajännitys on toki hieman vuosien varrella helpottanut. Ennen lavalle menemistä kuitenkin pelotti, oksetti ja itketti, ja hermostuksissani feilasin skittimme loppupuoliskon melko huolella.

Vaikka skitti ei onnistunutkaan aiotulla tavalla, mä taisin olla ensimmäistä kertaa varsin tyytyväinen omaan pukuuni. Ainahan kaiken voi tehdä vielä paremmin, mutta silti! Peruukin stailaus oli ollut äärimmäisen vaikeaa ja vaatinut kuitujen ompelua, purkamista, uudelleen yrittämistä, vähän itkua ja pahaa mieltä. Lopputulos oli kuitenkin varsin hyvä ja tykkäsin kovasti mun siivistäni. Armorit koostuivat useista palasista, joita piti kaavoittaa moneen kertaan, materiaaleja piti vaihdella, sävyt eivät toimineet ja taas tehtiin uudestaan. Lopultakin kaikki armorit toimivat hyvin yhdessä, liikkuminen onnistui ja koko puku oli vaivaton pukea ja riisua. Hengittäminen onnistui, istumaan pystyi halutessaan ja wc-käyntejäkään ei tarvinnut bannata koko lauantailta. Mikään ei myöskään hajonnut koko päivänä. Mitä hittoa, ei kuulosta lainkaan mun puvultani! Moni otti conissa puvuista kuvia ja kehui niitä, mikä tuntui todella mukavalta~.

Kaikesta edellisestä päätellen romahdus oli melkoinen, kun karsinnoista ei tullut minkäänlaista sijoitusta. Mä luulin tehneeni parhaan pukuni koskaan, eikä käteen sitten jäänytkään mitään. Tottakai mä olen pettynyt, varsinkin, kun en tiedä, mitä puvussa voisin tehdä paremmin. Jos tekisin saman puvun uudelleen, muokkaisin ainoastaan hieman bootcoverien kaavoja, mutta siinäpä se. Tuskin kaikki pelkästä skitistä oli kiinni, ei se niin huono ollut.

Nyt oon kuitenkin kotona, enää ei tarvitse kiirehtiä deadlinejen kanssa, mä saan olla pettynyt eikä sitä tarvitse piilotella. Tästä vain suunta eteenpäin. Seuraavista puvuista en vielä tiedä, eikä varmaan tarvitsekaan.

Elokuun cosplayhömppää

Yritän jatkuvasti tolkuttaa itselleni, että cosplayn on pakko olla hauskaa, ja jos näin ei ole, jossain on jotain vialla. Heinäkuun alussa Päivi, toinen tämän vuoden WCS-edustajistamme, kirjoitti lomailun tärkeydestä työn ohessa. Tästä inspiroituneena oltiin Akin kanssa pari päivää remuamassa Lintsillä (tai minä remusin, Aki seurasi huonovointisena perässä). Pari päivää sitten aloitin työt uudessa paikassa, ja elo on taas tosi hienoa! NCC jäi osaltani väliin, enkä ala erittelemään syitä tähän, mutta hienoa, että tilalleni löytyi sijainen, eikä Suomen tarvinnut lähteä Ruotsiin vajaalla miehityksellä.

Animeconissakin käytiin, mutta se oli mun kannaltani vähän huono reissu, ja päädyin notkumaan siviileissä koko conin ajan. Kuvauspalvelun siirtäminen ulos oli kiva uudistus ja sunnuntaisen esityskisan juonto oli varsin viihdyttävää seurattavaa. Muuten conikokemus oli harmillisen pliisuksi, mutta kiva oli nähdä tuttuja.

Oon viime aikoina väsännyt kotona ihan hienoja juttuja paria seuraavaa pukua varten. Coneja puvuille ei ole lyöty lukkoon, eli ne valmistuvat niin halutessaan. In progress -kuvia vois silti laittaa.

Postaukset ilman kuvia ovat vähän tylsiä, joten ottakaa tästä hienoja tilkekuvia!

Lupasin tän aarteen itelleni, kunhan saan yhdet viheliäiset bootcoverit valmiiksi. Tällä hetkellä herkku on maannut noin kuukauden jääkaapissa, mutta mä olen kärsivällinen.

Viikonlopun cosplayeväs. Tsemppaa ehkä kaavoittamaan lisää.

Retardieläin. Lemmikit muistuttavat omistajiaan vai toisinpäin? Ei tää silti kovin hyvältä vaikuta.

Desuilua

Hetki on jo vierähtänyt Desusta ja Riikan reissukin on takana. Olivat varsin kivoja kokemuksia, vaikka alku molempien kohdalla olikin vähän nihkeää.

Aikaisemmista suunnitelmista huolimatta Lahteen lähdettiin vasta lauantaina, ja samalla missasin Huin Simoun-luennon, joka olikin ainut puheohjelma, jonka olisin todella halunnut käydä kuuntelemassa. (Toivottavasti tulee myöhemmin nettiin katsottavaksi.) Simounilla on oma lämmin paikka mun sydämessäni ja tykkään kovasti Huin luennointityylistä, parin vuoden takainen CLAMP-luento oli mielestäni myös todella mielenkiintoinen. Myös AMV-kisan olisin halunnut käydä katsomassa, mutta nyt sekin jäi.

Desun puvut veivät todella vähän tilaa, omani olisi sopinut pieneen Eurokankaan muovipussiin. Ei tosin siltä näyttänyt, koska sunnuntain esityskisaa varten piti raahata mukana lavapropit sekä kirppikselle menevät mangat, peruukit ja kaikki muu. Hirveä homma, kun oltiin kuitenkin julkisten varassa.

Pukuina olivat Fatal Frame 3:n Miku Hinasaki ja Needle Woman/Engraver. En ole koskaan maskeerannut mitään kummempaa, ellei pieniä ihon tummennusprojekteja oteta huomioon. Onneksi Aki päätyi laittamaan Needle Womanin myös lauantaina, eli pääsin testaamaan etukäteen. Fiksu veto siihen nähden, että kuvittelin saavani homman valmiiksi noin tunnissa, mutta siihen vierähtikin neljä (eikä jälki edes ollut kummoista). Seuraavana päivänä parani huomattavasti, eli kyl tässä varmaan voi johonkin suuntaan kehittyä.

Halusin itselleni yksinkertaisen puvun ECC-suunnitelmien peruunnuttua, eikä Mikussa paljon hommaa ollutkaan. Ilo cossata ilman peruukkia ja mukavilla kengillä.

Karsee lörttö (kunnia hienosta batiikkivärjäyksestä Akille) ja roiskeläppä.

Kamera-aarre Ranskan eBaysta.

Sit valkoinen röyhelökauluspaita pellavasta, mustat stay-upit sekä mustat popot. En edes muista, koska cosplaypuku olisi ollut näin mukava. Mielestäni lopputulos oli ihan siisti noin simppeliksi puvuksi. Kenkien olisi tosin pitänyt olla umpinaiset, mutta en millään jaksanut vaivautua näkemään yhtään ylimääräistä vaivaa. Toukokuu oli sattuneesta syystä hyvin kiireinen.

Esityskisassa käyttäydyin kuin mikäkin ihmisperse, mitä suurimmat pahoitteluni tyypeille, jotka joutuivat siitä kärsimään. Edellisen kerran olen ollut kisalavalla pari vuotta sitten ECC-karsinnoissa, eikä edes kymmenen vuotta tämän hörhöharrastuksen parissa ole onnistunut viemään lavakammoani pois. Pelotti, jännitti ja oksetti siis aika tavalla. Koko Fatal Frame -pelisarja on ikisuosikkini, ja oon halunnut tehdä siitä skitin jo ties kuinka kauan aikaa. Oli tosi hienoa päästä viimeinkin toteuttamaan se. Erityisesti taustanauhasta tuli juuri niin karmea, kuin olin toivonutkin. Kiitosta kovasti tuomareille ja kaikille ihmisille, jotka kehuitte skittiämme. Lämmitti erityisesti omaa mieltäni, koska en ollut ollenkaan varma, tykkäisikö yleisö tämän tyyppisestä esityksestä. Puvut eivät kuitenkaan olleet esityksessä pääosassa, vaan ennemminkin tunnelma. Tosin Fatal Frameja pelanneet saivat varmasti skitistä enemmän irti.

Esityskisan jälkeen pidettiin pieni photoshoot YumiKoyukin kanssa. Kiitos hienoista kuvista, kerrankin myös mulla on jotain todistusaineistoa omista puvuistani. Monet ovat kehuneet Desuconin bäkkärin mustaseinäistä käytävää, ja niin kehun minäkin. Kuvia ei ole juurikaan käsitelty, kaikki kunnia niistä siis Yumille.

Alunperin Desuun oli tosiaan ihan toisenlaiset suunnitelmat, mutta koska oikea elämä taas liiskasi cosplaysuunnitelmat allensa, siirsin ECC-suunnitelmat NCC:n portfoliokarsintoihin. Ja nyt tosiaan näyttää siltä, että tällä kerralla mun on pakko saada tuo viheliäinen puku valmiiksi. Puku on aloitettu ties kuinka kauan sitten ja on puoliksi valmis, mutta silti jännittää hulluna. Mulla olisi jopa tosi hienoja in progress-kuvia, ellei joku olisi syönyt isompaa kamerapiuhaani.

Oli kiva nähdä kaikkia tyyppejä pitkästä aikaa. Seuraavana Animecon Kuopiossa, toivottavasti moni on lähdössä myös sinne. o/

Pari sanaa vielä Riikasta! Reissua vähän varjosti mun lentopelkoni, joka tuntuu vain pahenevan joka kerralla. Mistä lie se on tullut, en oo koskaan aiemmin moisesta kärsinyt. Tuollainen reilun tunnin lento menee vielä joten kuten, mutta kuten varmaan jokainen japanihörhö, itsekin haluaisin joskus käydä Japanissa. En halua edes ajatella, miltä tuntuu 12h:n lento, kun koko ajan saa itkeä ja täristä kuin horkassa. Hrrrrr.

Varmaan mikään ulkomaanreissu ei onnistu ilman piipahtamista kangaskaupassa, ja käytiin katsastamassa paikallinen Abakhan. Kankaat olivat hieman kalliimpia kuin Tallinnassa, mutta valikoima oli laajempi. Hinnat olivat silti huomattavasti halvemmat kuin Eurokankaassa. Erityisesti karvakankaita ja tekonahkoja löytyi vaikka minkälaisia. Neppareita, vetskoja ja muuta roinaa kannattaa edelleen metsästää ensisijaisesti Tallinnasta, niitä ei kummemmin Riikasta löytynyt. Suosittelen kuitenkin lämpimästi, jos on pientä kaupunkilomaa vailla. Tosi kiva kaupunki, nättejä rakennuksia ja tunnelma huomattavasti Tallinnaa miellyttävämpi.