Making of: Melia Antiqua

Wall of text ja paljon kuvia tiedossa! Photoshoottikuvia ei ole vielä, mutta ehkä näillä pääsee alkuun. Tampere-talon lasiseinät sopivat Xenoblade-kuviin tosi hyvin. Ensimmäinen kuva on Tapio Matikaisen ottama, muut omiani.

Melia oli hyvin poikkeuksellinen cosplaypukuna, koska puvun mittasuhteista ei pitänyt tinkiä aivan hullun paljon. Mitä enemmän epämääräisiä armoreita, vaatekappaleita ja muuta roinaa, sitä varmemmin on tehtävä omia muutoksia pukuun, halusi tai ei. Harva meistä on edelleenkään animehahmon muotoinen. Isoimmat muutokset piti tehdä lähinnä hameen pituuteen (tai lyhyyteen) sekä lantioarmorin sivuprofiilin, joka ei vain onnistunut lukuisista yrityksistä huolimatta. Mulla oli hyvät referenssikuvat (kts. alempi postaus), joka sisälsi etu-, taka- sekä sivuprofiilit puvusta. Etu- ja takakappaleen onnistuessa erot näkyivät sivuprofiilissa, ja kun sivukappaleen sai yhdenmukaiseksi, etu- ja takakappale näyttivät törkeiltä. Kurja sai siis luovutusvoiton multa.

Tykkään Worblasta, kuten moni muukin cossaaja. En kuitenkaan koskaan lähtisi tekemään siitä kokoarmoria, mikäli haluan liikkua, hengittää ja muutenkin conittaa puvussa. Siksipä Meliankin armorit on pääosin rakennettu tekonahalla päällystetystä retkipatjasta ja ainoastaan pienempiä osia, esim. rintapanssari sekä olkapanssarit, on tehty Worblasta.

Tällaista lätinää, sitten kuviin. --->

Lavakuvaa Tretalta ennen karsintoja.

Olen aika kädetön stailaamaan peruukkeja, ja Melian peruukki oli aivan hirveä projekti. Aluksi halusin peruukkiin lisää paksuutta ompelemalla kuitunauhaa useisiin eri kerroksiin alkuperäisten kuitunauhojen väliin. Sitten tehtiin taakse keskijakaus ja ommeltiin vähän lisää kuitunauhaa. Kuvista ei erotu kovin selkeästi, mutta Melialla on ohimoilla letit. Ylös nostetut hiusmallit ovat muutenkin vaikeita toteutettavia, ja lopulta letitys aloitettiinkin takaapäin ja viimeisteltiin eteen hiuslaitteen alle. Melian hiusrullat on tehty liimaamalla silikonilla kuitunauhaa kirkkaaseen pakkausteippiin, jonka tukirakenteena on ohutta rautalankaa. Hiuslaite on niellyt softista, gessoa ja maalia.

Rintapanssari! Kupit ja rintakappaleen pohja on tehty Worblasta, mutta koska lopullinen muoto ei kaikista yrityksistä huolimatta miellyttänytkään, koko roska on viimeistelty paperclaylla, gessolla ja maalilla. Kaulakoru on softista, samaten kaikki armorin kohokuviot. Vatsakappaleen pohja on paksumpaa softislevyä, joka on päällystetty tekonahalla ja tikattu kuviot päälle. Rasteilla on merkitty kohdat, joilla rintapanssari oli kiinni lantiopanssarissa. Alaosassa on neljä nepparia ja takana pätkä tarranauhaa. Myös kaulakorun kiinnitys boleroon hoitui tarranauhalla. Koko rintapanssarin pohjana oli vanhat rintsikat, joihin rintapanssari oli ommeltu kiinni. Suosittelen tätä lämpimästi muillekin, jos haluaa tehdä mukavan rintapanssarin.

Bootcoverien reunoilla oli tuollaiset kauniit lärpäkkeet. Edelleen softista, maalia, kohoväriä ja koristemurikoita. Ohuet suirulat ovat materiaalia nimeltä fantasy film, tosi kevyttä ja sopii hyvin tuollaisiin keijun siipiä muistuttaviin osiin. Oli myös yllättävän kestävää, kaikki pysyivät ehjinä koko conipäivän ajan. Hame on vihertävää, karmeaa keinonahkaa (löytö Tallinnasta) ja vaaleat helmakoristeet on tehty hyötykäyttöön ryöstetystä vahapöytäliinasta. Hameen kiinnitys etupuolelta tarranauhalla. Lisäksi hameeseen on ommeltu moneen kohtaan leveät tarranauhat lantioarmorin kiinnitystä varten.

Lantioarmori, lemppariosani koko puvusta~. Kaavoitus oli aivan perseestä, ja monet koekappaleet nakkasin menemään. Päämateriaalina tekonahalla päällystetty retkipatja, pienemmät kappaleet tekonahalla päällystettyä softista. Kaikki kohokuviot taasen softista ja kohoväriä, sisäpuolella samat kuviot. Lantioarmori oli äärettömän helppokäyttöinen, sillä kiinnityksenä toimi ainoastaan hameessa olevan leveät tarranauhat. Kun armori oli kerran asetettu paikoilleen, riisuminen onnistui avaamalla ainoastaan hameen etupuolella oleva tarranauha. Sinisillä rasteilla merkitty jälleen nepparikiinnitykset, joihin siis liitettiin lantiopanssari.

Lisäkuvia lantioarmorista. Bongaa takakappaleen hirveä naama, armori irvistää.

Olka-armorit, työnimenä vyötiäiset. Tosi raivostuttavat valmistaa. Tein ne viime vuonna jo valmiiksi vain huomatakseni, että mittasuhteet eivät toimi lainkaan. Uusi yritys, ja lopputulos oli yllättävän kiva. Vyötiäisen sisempi osa on mukavuuden vuoksi retkipatjaa, muuten kappale on valmistettu Worblasta. Kiinnitykset hoituivat tarranauhoilla sekä pistolukoilla. Vyötiäiset olisivat varmaan pysyneet pelkillä tarranauhoillakin, mutta pelasin varman päälle ja laitoin pistolukkokiinnityksen hauiksen ympäri sekä boleron olkasaumaan. En tiedä, oliko se tarpeellista, mutta lavalla oli ehkä hieman varmempi olo. Ohuet luirukappaleet ovat aiemmin mainittua fantasy filmia.

Käsiarmorit! Kaksinkertaista tekonahkaa, kyynärpään pyöreissä kappaleissa tukirakenteena lisäksi retkipatjakiekot. Koristetikkauksia, kohoväriä, koristemurikoita ja tekonahkakanttausta.

Bolero! Mustaa tekonahkaa, hihat mustaa lycraa. Takakappaleen applikoinnit sekä kanttaukset valkoista tekonahkaa, hopeinen kauluskappale softista, gessoa, kohoväriä sekä koristemurikoita. Olkasaumoihin merkitty olka-armorien kiinnitystä varten tarranauhat sekä pistolukot. Etukappaleen kiinnitys tarranauhalla.

Bootcoverit, mun murheenkryynini. Ohuempi materiaali olisi voinut toimia paremmin, nyt lähdettiin retkipatjalla tähänkin. Kaikki kappaleet on päällystetty tekonahalla, jonka jälkeen koko roska ommeltiin kasaan käsin. Polvien sivuille tulevat epäloogiset kiemurakappaleet pysyvät muodossaan paksun rautalangan voimin, jota varten on ommeltu kuja kappaleen sisäpuolelle. Bootcoverin lopullinen muotokin vähän mietitytti. Etuosa on tehty yhtenäisestä kappaleesta, ja jos tekisin mokoman uudestaan, halkaisisin sen keskeltä ja hieman kaventaisin sitä. Saisi kurja putkilo vähän muotoa itseensä. Koekappaleenhan olisi voinut tehdä tästäkin. :F

Sit vieressä mun uskolliset Vagabondin nilkkurini, ansaitulla viimeisellä matkallaan. Nuo eivät edes ole talvikengät, mutta käytin niitä lähes ympärivuotisesti usean vuoden ajan. Suutarilla kävivät ainakin viiteen otteeseen. Viimeisellä reissulla suutarikin nosti jo kätensä pystyyn, kengissä ei enää ollut ehjää materiaalia korjattavaksi asti. Päätyivät siis vielä cosplaykengiksi, eikä mulla todella ole koskaan ollut noin mukavia cossikenkiä. Maalaukset nahkamaalilla, hyvin pysyi!

Jyvänä pohjalla lörttötrikoot. Kaunis ilmestys, kuten yleensäkin mikä tahansa venyttämätön lycravaate. Kuviot tekonahkaa ja maalaukset tähänkin nahkamaalilla. Hiihtarilenksut lahkeissa helpottivat kovasti elämää.

Tällaista! Toivottavasti tästä oli jollekin hyötyä, itse ainakin tykkään kovasti lukea making of -postauksia pukujen eri vaiheista. :3

Tracon & WCS

Ehkä on ihan hyvä, jos vähän kirjoittaisi Traconia auki jo tässä vaiheessa. Kuvia ei valitettavasti vielä tässä vaiheessa ole, mutta ehkä seuraavaan postaukseen. Ei viitsi hätistellä kuvaajia heti conin jälkeen.

Osallistuttiin Akin kanssa WCS-karsintoihin! Ajatus tästä lähti jo vuoden -11 Traconissa, mutta koska matkalle on osunut kaikenlaista, osallistumaan päästiin vasta nyt. Hahmoina olivat Xenoblade Chronicles -pelin Shulk ja Melia, äärettömän rakkaat hahmot. Erilaisia pukuja löytyy pelistä aivan tuhottomasti, meidän omat olivat alla olevat versiot:

Pukuja tehtiin puoliaktiivisesti parin vuoden ajan (tuona aikana tosin pari muuttoa sekä häät vähän hidastavina tekijöinä), kesällä sitten pitkään ja hartaasti. En muista, että koko kymmenvuotisen cosplayharrastukseni aikana olisin tehnyt mitään noin vaativaa samanlaisella hullulla panostuksella. Puvut valmistuivat kokonaan Traconia edeltävänä torstaiyönä, mikä oli kerrassaan ainutlaatuinen tilanne; puvut tapaavat jokaisella kerralla jäämään viimeiseen yöhön, riippumatta siitä kuinka aikaisin ne on aloitettu. Perjantain ja lauantain välinen yö saatiin siis oikeasti nukkua, mitä luksusta.

Mä olen hirvittävän lavakammoinen yksilö, mutta kisajännitys on toki hieman vuosien varrella helpottanut. Ennen lavalle menemistä kuitenkin pelotti, oksetti ja itketti, ja hermostuksissani feilasin skittimme loppupuoliskon melko huolella.

Vaikka skitti ei onnistunutkaan aiotulla tavalla, mä taisin olla ensimmäistä kertaa varsin tyytyväinen omaan pukuuni. Ainahan kaiken voi tehdä vielä paremmin, mutta silti! Peruukin stailaus oli ollut äärimmäisen vaikeaa ja vaatinut kuitujen ompelua, purkamista, uudelleen yrittämistä, vähän itkua ja pahaa mieltä. Lopputulos oli kuitenkin varsin hyvä ja tykkäsin kovasti mun siivistäni. Armorit koostuivat useista palasista, joita piti kaavoittaa moneen kertaan, materiaaleja piti vaihdella, sävyt eivät toimineet ja taas tehtiin uudestaan. Lopultakin kaikki armorit toimivat hyvin yhdessä, liikkuminen onnistui ja koko puku oli vaivaton pukea ja riisua. Hengittäminen onnistui, istumaan pystyi halutessaan ja wc-käyntejäkään ei tarvinnut bannata koko lauantailta. Mikään ei myöskään hajonnut koko päivänä. Mitä hittoa, ei kuulosta lainkaan mun puvultani! Moni otti conissa puvuista kuvia ja kehui niitä, mikä tuntui todella mukavalta~.

Kaikesta edellisestä päätellen romahdus oli melkoinen, kun karsinnoista ei tullut minkäänlaista sijoitusta. Mä luulin tehneeni parhaan pukuni koskaan, eikä käteen sitten jäänytkään mitään. Tottakai mä olen pettynyt, varsinkin, kun en tiedä, mitä puvussa voisin tehdä paremmin. Jos tekisin saman puvun uudelleen, muokkaisin ainoastaan hieman bootcoverien kaavoja, mutta siinäpä se. Tuskin kaikki pelkästä skitistä oli kiinni, ei se niin huono ollut.

Nyt oon kuitenkin kotona, enää ei tarvitse kiirehtiä deadlinejen kanssa, mä saan olla pettynyt eikä sitä tarvitse piilotella. Tästä vain suunta eteenpäin. Seuraavista puvuista en vielä tiedä, eikä varmaan tarvitsekaan.