lauantai 18. heinäkuuta 2015

Tarina Suolasillistä

Ajattelin naputella vähän pidemmän kaavan kautta Sillin pukuprojektista. Mä oon monesti ollut Asagin sidekick ja siksi olikin kiva tehdä se haastavampi puku silliparivaljakosta. Puvusta löytyi vain yksi promootiokuva, joten lähtökohdat olivat vähän kehnot. R.O.H.A.N.:ssa on runsaasti erilaisia armoreita, ja tässä kuvassa oleva armori oli sopivasti Pluion Secret Armor, eli pelatessa aivan mielettömän vaikea löydettävä. Aluksi jopa ajattelin pelaavani R.O.H.A.N:ia niin kauan, että onnistuisin saamaan itse kyseisen armorin. Onneksi en yrittänyt. Internetin ihmemaailmasta löytyi yksi pelaaja, joka oli onnistunut saamaan kyseisen armorisetin sattuman kautta kolmen vuoden (!) aktiivisen pelaamisen jälkeen. Ihana ihminen otti omasta hahmostaan joka kulmasta screencappeja ja lähetti mulle, ja sen jälkeen kaikki helpottui huomattavasti. Asagi löysi netistä myös jonkin taikaohjelman, jolla pystyin purkamaan tekstuureja suoraan pelistä; tällä tavoin eri kappaleiden suhteuttaminen toisiinsa oli helpompaa. Tästä tuli kuitenkin hieman ongelmia, sillä eihän tuollainen 2D-tekstuuri istu kenenkään päälle. Tehtiin sitten koekappaleita, hieman lisää koekappaleita ja sit vielä muutama koekappale.

Silli ja Sillin huikeat kintut. Ei oo mulla ihan samanlaisia.


Mietin kauan, mitkä työtavat ja materiaalit sopisivat Silliin parhaiten. Oon aina ollut puvuntekijänä teknisesti hyvin tarkka, mutta mun on vaikea kokeilla uusia, korkealentoisia ideoita tai työtapoja. Käytän mielelläni vanhoja, hyväksi havaittuja kikkoja ja pysyn aika tarkasti mukavuusalueellani. Varsinkin viime vuosien aikana tekemäni puvut ovat pukuompelun näkökulmasta hyvin tehtyjä, mutta niissä ei ehkä enää ole ollut kovin yllättäviä tai kekseliäitä ratkaisuja. Tässä on hyvät ja huonot puolensa, ja moni olisi tehnyt Sillin aivan eri tavalla kuin minä tein. Alusta asti oli selvää, että puvun materiaalit pohjautuisivat tekonahkaan eivätkä perinteisempiin proppimateriaaleihin, koska halusin puvusta mahdollisimman hyvin liikkuvan. Monet asiat tekisin tänä päivänä eri tavalla, mutta kokonaisuutena Silli on ollut huima oppimisprosessi.

Koko projekti lähti liikkeelle Sillin lantioarmorista. Tykkään aina aloittaa puvut suurimmista osista, koska silloin puku näyttää edistyvän nopeammin. Armori oli aika työläs, ja ajattelin, että tekemiseen saattaisi tuhrautua parikin kokonaista työpäivää. Kolme viikkoa myöhemmin lantioarmori oli edelleen keskeneräinen. Kaikki armorissa olevat kuviot on tikattu koneella ja lopuksi viimeistelty permanenttitussilla. Tekonahka-applikaatioiden reunat olivat vähän nuhjuisia, joten niiden viimeistelyyn kokeilin mustaa kynsilakkaa. Armoriin kuuluvat valkoiset läpikuultavat osiot tein sifongista. Sellaisenaan ohutta tekonahkaa ei voinut tikata, vaan jokainen tikattu kappale tuettiin paksummalla tekonahalla venymisen välttämiseksi. Lopuksi lantioarmorin vyötärölle piti vielä ommella muutama muotolaskos.

On siinä parit tikkaukset. Kuva: Tapio Matikainen

En ollut koskaan aiemmin tehnyt omilla mitoillani bodya. Ensimmäinen koekappale saikin kunnian olla elämän rumin vaatekappale. Jostain omituisesta syystä olin tehnyt koekappaleen ylijääneestä keltaisesta fleecestä. Body istui huonosti ja oli paikoitellen liian pieni ja näytin se päälläni ylipainoiselta pääsiäistipulta tai vaihtoehtoisesti köyhän miehen (todella köyhän) pornotähdeltä. Tästä on olemassa kuvamateriaalia, mutta se ei koskaan milloinkaan tule näkemään päivänvaloa.

No ei näyttänyt tältä.


Aluksi puvun pohjakankaana oli käytössä Asagin vanhan Scout-kankaan jämät. Ihan hieno kangas, mutta ei sopinut tähän hommaan joustamattomuuden vuoksi. Tein ensimmäisen version bodysta prinsessasaumoilla, mutta ei sekään auttanut. Tein bodyn ja puvun muut tummansiniset osat valmiiksi ja ne jäivät komeron nurkkaan kuukausiksi. Vuodenvaihteessa kävin Eurokankaassa ja löysin sieltä täydellisen, paksun tummansinisen lycran. Minuutin harkinnan jälkeen päätin tehdä kaikki aiemmin ompelemani osat uudelleen paremmasta kankaasta. Ylimääräinen vaiva kannatti, ja puku toimi uudella kankaalla paljon paremmin. Taas oli intoa jatkaa projektia.
Worblaa olin käyttänyt aiemmin pienemmissä jutuissa, mutta kokonaisen rintapanssarin tekeminen oli uutta. Worbla on kätevää tavaraa, mutta ei missään tapauksessa sovi kaikkiin käyttötarkoituksiin. Aluksi tein rinta- ja selkäpanssarin lisäksi Worblasta myös olkapanssarit sekä kauluksen. Sovituksessa armorit olivat epämukavia ja kolisivat toisiaan vasten koko ajan. Skitissä piti pystyä liikkumaan hyvin, joten armoritkin menivät uusiksi. Ainoastaan rinta- ja selkäarmori olivat lopuksi Worblaa, ja kaikki muu tikattua tekonahkaa, joka sai lisäryhtiä hattukovikkeesta.

Kiiltävä silliarmori. Kuva: Hanna Hyttinen

Sillikorvat jäivät vähän harmittamaan, koska olisin halunnut tehdä omat lateksikorvat, mutta se homma kaatui omaan mahdottomuuteensa. Ehkäpä mä vielä kokeilen tätä uudelleen. Lopulta korvat valmistuivat ohuesta softiksesta ja läpinäkyvästä muovikankaasta, jotka kiinnitettiin toisiinsa läpinäkyvällä silikonilla. Samaa tekniikkaa käytettiin myös selkäevässä. Lopputulos maalattiin akryyli- ja lasimaaleilla sekä koristeltiin kohovärillä. Mulla olisi ollut iholiimaa korvien kiinnittämistä varten, mutta koska Sillillä oli lacefront-peruukki ja sitä varten peruukkiteippiä, kokeilin kiinnittämistä teipillä. Pysyivät turhankin hyvin. :’D Lepatin korvien kanssa lauantai-iltana Sibbetalolta hotellille hirveässä tuulenmyräkässä. Korvien irrottaminen olikin sitten toinen tarina, ai hitto. Mutta jos kenellekään tulee eteen mitään iholle kiinnitettäviä härpäkkeitä, irtokorvia-, -neniä tai –päitä, niin peruukkiteipillä pysyy varmasti!

Eväni mun. Kuva: Emilia Lahtinen

Sillin korkkarit löysin jo aikaa sitten Tampereelta Kaunotar ja Kulkuri –second hand-putiikista parillakympillä. 15cm:n piikkikorot olivat yllättävän mukavat kävellä. Uusi tuttavuus oli lisäksi varpaiden suojaksi tarkoitetut balettipehmusteet: http://www.footlight.fi/jelly-toes-bun9106/tuote-134.html Cossikengät harvoin ovat niitä kaikkein mukavimpia, eli jos yhtään epäilyttää, niin moni tanssitarvikeliike kauppaa erilaisia balettitossuihin tarkoitettuja varvas- ja päkiäsuojia. Tää on ainakin kätevä tuote, eikä oo edes kertakäyttöinen. Samasta osoitteesta saa myös maailman parhaita sukkiksia.
Halusin Sillin kohdalla minimoida maskeeraamisen määrän, eli ompelin bodyyn siniset lahkeet ja tein kynsikkäisiin siniset sormenpäät. Hanskoihin liimasin irtokynnet (ja samalla myös hanskat omiin kynsiini, koska kynsiliima oli aika järeää tököttiä). Maskeerausta itsessään olisi kannattanut harjoitella enemmän, koska siihen tuhraantui hirveästi aikaa ja varjostukset jäivät melko pliisuiksi. Käytin maalailuun Kryolanin tavallista vesiliukoista sinistä ja valkoista ihoväriä ja huulipunana oli metallinsininen eyeliner. Kulmakoristeet olivat foliota.

Naaman korjailua sekä laiton alkoholimainos. Kuva: Matias Tukiainen

Mulla olisi ollut myös siniset mesh-piilarit, mutta menin tumpelona hukkaamaan ne juuri ennen conia (jo toistamiseen, eivätkä ole vieläkään paljastaneet olinpaikkaansa).
Sillin pääkotsa oli ehkäpä mun lempiosani koko puvusta. Tikkasin kotsan kasaan samalla tekniikalla kuin muutkin kappaleet, mutta tekonahkojen väliin heitin joskus taannoin Tallinnasta löytyneen heräteostoskankaan, eli superkiiltävää violettia vinyyliä. Sävy natsasi hyvin armorin violettiin lasimaaliin ja olin tosi iloinen voidessani käyttää noin törkeää kangasta johonkin oikeaan käyttötarkoitukseen.
Sillin kaavoittaminen oli kamala työrupeama, koska kaikki kappaleet piti kaavoittaa vähintään neljään kertaan (+ koekappaleet, mutta ei mennä siihen), koska applikoin kaikki kuviot suoraan kaavapaperin läpi, ja eihän tuollaisessa hommassa paljon todistusaineistoa jää. Jokainen kuvio toistui samanlaisena myös nurjalla puolella, ja oikominen ei tullut kysymykseen, eli taas tikattiin vähän lisää, reunustettiin kuvioita permanenttitussilla ja lakattiin kappaleiden reunoja.

Pääkotsa, korvat ja kaikkea muuta krääsää. Kuva: Hanna Hyttinen

Sillimela oli ensimmäinen EVA-foamista ja Worblasta tekemäni proppi. Ensimmäiseen versioon tein pohjan puupahvista ja yksityiskohtia paperclaysta vain huomatakseni, ettei lopputuloksesta tule läheskään niin tasainen kuin haluaisin. Taas koko homma uusiksi, ja tällä kertaa eri materiaaleilla. EVA-foamia en ollut käyttänyt koskaan aiemmin, ja sitä varten hankin halpisdremelin Clas Ohlsonilta. Propin karkeat muodot sai veisteltyä mattopuukolla, mutta sen jälkeen saikin dremelöidä tuntitolkulla. Askartelu aloitettiin anoppilassa omakotitalon takapihalla (jos teillä on mahdollisuus suorittaa dremelöintivaihe ulkona, tehkää hyvät ihmiset niin), mutta koska viiden tunnin session jälkeen homma ei ollut edes puolivälissä, hommaa piti jatkaa Helsingissä, ja tällä kertaa kylppärin lattialla. Suosittelen suurella lämmöllä hengityssuojainta, vaikka se parransänki onkin aika vekkuli. :c EVA-foamin ollessa riittävän tasainen, päällystin koko propin Worblalla. Lopputulos ei vieläkään ollut kovin tasainen, mutta oikeastaan rosoinen pinta teki sillimelaan kivan korallimaisen fiiliksen. Hups?
Siinäpä se olis. Kuva: Hanna Hyttinen

Tulipas päivitykselle mittaa. Tykkään itse lukea yksityiskohtaisia päivityksiä ja vertailla omia tekotapoja muiden omiin, joten ehkä joku toinen saa tästäkin jotain irti.

Kalannaama. Kuva: Kyuu Eturautti

Tätä on vähän kyselty, eli sanotaan nyt täälläkin, että Silli ei matkusta Lontooseen, vaan korkeintaan ensi vuoden Frostbiteen. Haaveilen lumisesta photoshootista, jos ensi talvelle nyt lunta saadaan. Mulla on uusi vekkuli skitti-idea ja sitä varten uusi hahmo, mutta odottelen vielä vahvistusta Lontoosta, onko valitsemallani hahmolla hyväksyttävää osallistua. Jännittävää!

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Suolasilli Desuconissa

Huh, olipa viikonloppu. Bloggaaminen on vähän jäänyt, mutta eiköhän tämä vielä henkiin saada. Asagi teki mulle myös hienon uuden leiskan, Hanna Hyttiselle kiitos kuvasta!

Viikonloppu meni tosiaan Desussa. Tästä tulee melkoinen wall of text, mutta nää on mulle tärkeitä ja haluan varmasti palata näiden pariin jälkikäteen, koska NIIN HIENOA. Ensin ajattelin lätistä esityspuolesta ja vähän myöhemmin puvusta, koska voi apua miten pitkä projekti tää on ollut.

Alkuvuodesta tökin hieman erästä vanhaa puvunraatoa, joka oli ollut kesken jo kolmisen (!) vuotta. Nopeimmat varmaan arvaavat, että kyseessä oli sama rytökasa, josta laitoin aiemmin pari vanhaa in progress –kuvaa. Ajattelin kokeilla, josko puku haluaisi tänä keväänä valmistua ja laitoin deadlineksi huhtikuun lopun. Jutut etenivät hyvin ja heitin ilmon sisään ECC-karsintoihin. Jokainen pidempään pukuillut hyyppä tietää, että ennen conia toivoisi aina ylimääräistä viikkoa puvun viimeistelyä varten. Tää oli oikea kovan onnen puku, jonka kohdalla kaikki jutut tuntuivat epäonnistuvan koko ajan. Huhtikuun lopulla kaikki olikin jo hyvällä mallilla, mutta viimeiset nepparit ommeltiin silti vasta Desu-perjantaina hotellilla. Hohhoi. Kannatti varautua.

Tekeillä oli siis Female Dekan mmorpg-pelistä R.O.H.A.N. Online. Puku oli itse asiassa ensin paricosplay Asagin kanssa, mutta koska jäin koko ajan nysväämään yksityiskohtien kanssa, projekti siirtyi ja siirtyi. Ajatus on tosin edelleen olemassa, ja Asagin pukukin on puoliksi valmis. Ehkäpä me saataisiin ensi vuoden Frostbiteen fiini sillikaksikko, olisi aika hienoa photoshootata noita lumihangessa!



Silliprojekti oli epätavallinen, sillä vaikka hahmo oli paricosplayn muodossa päätettykin jo aiemmin, niin ECC-juttujen kehittely lähti skitistä, ei hahmosta. Kuinka outoa ja kuinka jännittävä lähestymistapa! Suomessahan cosplayskene on aikojen alusta asti ollut hyvin pukukeskeistä, ja ihmiset ovat aina panostaneet mieluummin pukuun kuin esitykseen. Vasta viime aikoina tässä on näkynyt jotain muutosta. Maailmalla asiat ovat useimmiten aivan päinvastoin, ja kuuleman mukaan esim. Tanskassa pukuprojektit aloitetaankin usein skitistä eikä hahmosta.

Toki asiat eivät ole mustavalkoisia, ja jokaisesta maasta löytyy varmasti niin puku- kuin esityskeskeisiä harrastajia. Multa löytyy pukuompelijan paperit ja vuosikausien ompelukokemus, joten on aika luonnollista, että itselleni on luontevaa painottaa enemmän pukuun kuin esitykseen. Oon aina ollut hirvittävän lavakammoinen ja ajatuskin esiintymisestä yksin isolla lavalla on puistattava. Siksi olikin virkistävää lähestyä cosplayta kokonaan erilaisesta näkövinkkelistä. Xenoblade-skittimme Asagin kanssa oli kehno ja mietin Traconin jälkeen esiintymistä ja skittejä muutenkin. Samalla tavalla ei voisi jatkaa ja halusin tehdä jotain erilaista. Usein Suomessa nähtävät skitit ovat taisteluskittejä; suuri miekka, ylväs hahmo ja näkymätön vihollinen. Taustalla on hurjaa musiikkia ja kliimaksin kohdalla tehdään jokin hieno miekanheilautus. Tällaisiahan monet skitit ovat, ja olen itsekin käyttänyt monesti samaa turvallista kaavaa. Olisi kiva saada yleisö nauramaan, joten päätin näyttää keskaria jo niin monesti nähdyille kliseille.

Mmorpg-hahmoille on vaikeaa tehdä skittejä, koska voi olla, että hahmolla ei ole luonnetta lainkaan ja kaikki mitä hahmosta saadaan irti, keskittyy taistelutekniikoihin. Mmorpg:itä on lisäksi netti pullollaan, joten kukaan yleisöstä ei tunnista juuri sitä sinun hienoa hahmoasi, eikä näin ollen ymmärrä, mitä yrität kertoa monimutkaisilla draamakuvioilla. Niinpä oikeastaan kaikki mitä mulla oli Sillin kanssa, oli soturin ulkonäkö ja hieno miekka. Soturit ovat varmaan hurjia ja mättävät kaikkia turpaan, joten ehkä tällaisen stereotypian voisi heittää johonkin muuhun ympäristöön. Telkkarista puskevasta roskasta joka toinen on nykyään kokkiohjelma, ja Hell’s Kitcheniä katsoessani viimein sytytti. Oon joskus taannoin katsellut Youtuben ihmemaailmasta sellaisia taideteoksia kuin Black Metal Cookies ja VeganBlackMetalChef. Erityisesti jälkimmäiseen kannattaa tutustua, on aika kipeää matskua. Tässä vaiheessa alkoivat olla jo huippuelementit käsissä. Mopo meinasi vähän karata käsistä, kun tajusin, että voisin käyttää taustanauhana Linkin Parkia, tuota kaikki 90-luvun lapsosten rakastamaa angstimusiikkia, jota on menestyksekkäästi käytetty noin kymmenentuhannen masentavan AMV:n taustaörinänä (oikeasti tykkään vanhasta Linkin Parkin tuotannosta hirveästi, siihen liittyy hurjasti nostalgiaa). Sitten vain kaikki ideat exceliin ja hautumaan aivojen perukoille. Suosittelen lämpimästi kaikille, sillä hyvätkin ideat paranevat entisestään, kun ne kirjoittaa ylös ja mietiskelee niitä myöhemmin uudelleen. Silliskitti kehittyi kuukausien aikana paljon ja kaikki pienet jipot lisättiin exceliin. Samalla tuli karsittua joitain ei niin hyviä juttuja pois. Alun perin skittiin kuului kaksi kananmunakennoa, jotka piti nuijia hajalle nyrkkiraudalla (<3), mutta lavaharjoituksissa ylimääräiset jutut päätettiin jättää viime hetkellä pois.

R.O.H.A.N.:ssa Dekanien yksi taistelutekniikka on avata kaksiteräinen miekka kahdeksi pienemmäksi miekaksi. Tämä oli juuri se tyhmä teatraalinen miekkahömpötys, minkä halusin ottaa skittiin mukaan. Teippasin toisen lyhyemmän miekan varteen muovisen vispilän; leivonnasta tuli aika paljon dramaattisempaa. 8D

Miekkani on vatkulini. Kuva: Tytti Levänen.

Isi oli mun henkilökohtainen lavastevastaavani. Pienessä kerrostalokaksiossa ei yllättäen ole tiloja suurten vanerilavasteiden rakenteluun, joten otin koiran mukaan, hyppäsin junaan ja suuntasin Pohjanmaalle. Iskä innostuikin rakentelusta ja yhdessä kasattiin mulle Uuni. Halusin Uunista suuren ja uhkaavan, joten käytimme tummaa vaneria ja rautakaupasta löytyi musta takorautainen ripa uuniluukkua varten. Silli oli aivan täynnä juuri tällaisia, pieniä yksityiskohtia, ja sen takia ehkä tykkäänkin siitä niin paljon. Uunin alareunaan tehtiin vielä erilliset lankut, joihin kiinnitettiin pyörät, joten Uunin liikuttelu oli vaivatonta. Tässä vaiheessa pakattiin keskeneräinen Uuni autotalliin odottelemaan matkaa Helsinkiin ja palasin itse Lilin kanssa kotiin (Lili viihtyi mummolassa erinomaisesti, vaikka saikin pahanpäiväisesti turpaansa meidän vanhemmalta kissalta).

Lili on meitsin koira. Kuva: Mio Mäkijärvi.

Helsingissä odotteli uusi työurakka, sillä olin saanut päähänpinttymän juuri tietynlaisesta kiviuunista; koko Uunin etuosa tulisi päällystää pyöreillä softiskiekoilla. Jokainen pieni softiskiekko maalattiin ja sävytettiin Uuniin sopivasti ja samalla ehdin katsoa Alien-boksin kolmesti läpi. Lopputuloksesta tuli aika hieno! Uunin roudaaminen Lahteen olikin sitten ihan toinen tarina, sillä tuon kokoluokan hökötystä ei junassa rahdata. Olen paritkin kaljat pystyssä Katrille, joka lähti Lahdesta Helsinkiin kuskaamaan mua ja Uunia. Lahdessa Uunin kasaaminen oli vielä oma hommansa, koska mukana oli ainoastaan perusruuvari. Perjantain lavaharjoitukset olin onnistunut missaamaan, joten mun ekat harjoitukset olivat vasta lauantaina.

Kaunein Uuni ja hurja leivontahetki. Kuva: Nyymix.

Parhain Mansi jeesasi mua taustanauhan kanssa ja sain esitykseeni hienon alkuspiikin, jolla voisi alkaa hienompikin tarina. Sisääntulo oli hirveän tärkeä osa esitystä, sillä se oli oikeastaan ainut kohta, jossa pystyin tuomaan jotain alkuperäistä tietoa hahmosta yleisölle. Perinteisesti saduissa asiat toistuvat kolmesti, joten päätin käyttää samaa kikkaa omassakin esityksessäni; ensin kipattaisiin munat kulhoon, sitten kaadetaan jauhot perään ja lopuksi sekoitetaan koko soosi ja isketään se Uuniin. Skitit ovat usein liian pitkiä ja melkeinpä aina vähemmän on enemmän, joten halusin pitää esityksen mahdollisimman simppelinä. Rauhallinen taukomusiikki kakun paistumisen aikana oli ideana otettu suoraan Heavy Metal Cookies –videolta, mutta luettavaksi lehdeksi löytyi onneksi tuore Kirkko & kaupunki, jonka moni oli ilokseni huomannut. :D Munakellon soidessa surkea palanut kakku tuli uunista (pahvia, liisteriä ja spraymaalia, maailman kevyin lavaproppi). Kirsikaksi kakun päälle (höhö) olin laittanut tummaa leipää, joten valmiin kakun maistaminen lavalla onnistui oikeasti.

Kirkko & kaupunki. Kuva: Nyymix.

Skittiä oli mietitty paljon ja kuuntelin lyhyen taustanauhani (01:57min) läpi viimeisen kuukauden aikana päivittäin lukuisia kertoja. Tämä ehkä kertoo, kuinka paljon hermoilin esityksen takia. 8D Lauantain lavaharjoitukset menivät pieleen aivan täysin ja hermot olivat riekaleina, koska esitystä ei ollut voitu harjoitella Uunin kanssa. Tekniikkapuoli pelasi onneksi hyvin, haluamani simppelit valokikkailut toimivat ja savuakin saatiin lavalle. Parin harjoituskierroksen jälkeen Miro kävi vielä tsemppaamassa mua ja antamassa viime hetken vinkit; pitää saada vihaa ja energiaa esitykseen ja hauskaa täytyy olla. Esiintymisvuoroni koittaessa oloni oli kuin pikkulinnulla, jota ollaan potkaisemassa pesästä alas. Jotenkin sain itseni kasaan, ja esitys olikin paras, mitä olen koskaan vetänyt. Heittelin tavaroita lavalla kuin heikkopäinen ja jauhopussin kohdalla onnistuin melkein kaatumaan. Mua ei oo varmaan koskaan pelottanut niin hysteerisellä tavalla. 8D Kiitos ihan hirveästi Aksulle assaroinnista Uunissa sekä kaikkia lukuisia mammoja, jotka siivositte lavan mun jäljiltäni. <3

Nyt kyllä lähtee lapasesta. Kuva: Strikewell Photography.

Esityksen jälkeen vetäydyin backstagelle chillailemaan. Mä olin vetänyt skittini niin hyvin kuin olisin ikinä missään yhteydessä pystynyt, no regrets. Kisoja varten haluan tehdä aina niin hyvän puvun, että menestyminen olisi mahdollista. Kolme vuotta saman projektin kanssa tekee sut kuitenkin aika sokeaksi kaikille sun pukusi hyville puolille ja sä tiedät tasan tarkkaan, missä kaikki virheet ovat ja mitä kaikkea voisi tehdä vielä paremmin. Mulla ei oo sanoja, miten hyvältä ensimmäisen sijan saaminen juuri tällä puvulla tuntui. Yksi kuva palkintojenjaosta kuitenkin tiivistää aika hyvin fiilikset.

Onni. Kuva: Tytti Levänen.

<selfrant>Mä oon aina tottunut olemaan se porukan lyhyin tyyppi, ja mun hahmoni ovat aina olleet söpöjä pitsityttösiä. Joskus sitä kuitenkin haluaisi kokeilla jotain muuta, jos vain uskaltaisi. Silli ei missään tapauksessa ollut mulle sopiva hahmo, en näytä lähimainkaan samalta ja parhaimmillaankin lopputulos näyttää todennäköisesti melko pliisulta. Silli on kuitenkin hirveästi sellaisia asioita, joita mä haluaisin olla. Mä olen ihan hirveän onnellinen, että sain juuri tällä puvulla hirveästi hyvää palautetta niin puvusta kuin esityksestäkin. Elän tällä kaikella mannalla monta kuukautta eteenpäin ja säilytän nää kaikkia hienot asiat mun aarteinani.</selfrant>

Joten edelleen, ISO KIITOS kaikille Desun tuomareille, yleisölle, matkan varrella mua tsempanneille ja ehkäpä eniten Akille, joka on jaksanut potkia mua perseelle koko tän projektin ajan. Ehkä tästä entrystä on myös iloa jollekin, joka askartelee oman skittinsä kanssa.